Eilisen kuvataidekurssin satoa:
Keskityin tässä saamaan aikaan valumajälkiä.
Paperille sivellään melko voimakasta väriä ja siihen
tiputetaan puhdasta vettä (tai ohennetumpaa väriä)
kun maali on vielä kosteaa. Tällöin syntyy omituisia
kukkakaalimuotoja joissa on epätasaiset raunat.
Paper: Saunders Waterford Rough,
300gsm, 310 x 230 mm.
Schmincke Horadam Aquarell.
------------
Sain tunnustuksen TeeTee:ltä. Kiitos ja kumarrus!
Tunnustuksen saadessaan pitää kertoa 8 asiaa itsestään
ja jakaa tunnustus eteenpäin 8:lle bloginpitäjälle.
1. Ensinnäkin, olen todella huono kertomaan
1. Ensinnäkin, olen todella huono kertomaan
mitään itsestäni. Kuuntelen mieluummin.
2. Blogin pitäminen on antanut rohkeutta
kirjoittaa. Olen tosin vieläkin vähäsanainen.
3. Luen enemmän kuin kommentoin. Jälkimmäisessä
minulla on parantamisen varaa.
4. Yllätyn aina kun huomaan, että sama ihminen
ylläpitää monta eriaiheista blogia samanaikaisesti.
Ihailtavaa pitkäjänteisyyttä.
Ihailtavaa pitkäjänteisyyttä.
Omasta blogistani taas huomaan, että se on
varsinainen poukkoileva sekametelisoppa.
5. Kuvataiteilijoita: M.C.Escher, Salvador Dali,
Kaj Stenwall, Will Eisner
6. Musiikki: YLEX (nykymusiikki).
Kestosuosikit: Kent, J. Karjalainen, Tehosekoitin.
Oldies: ELO, Uriah Heep, Kraftwerk.
7. Elokuvat/TV: Herrasmieshuijari- ja seikkailuelokuvat.
Dekkarit: Poirot, Marple.
Huumori: Montalbano, Pirunpelto, Lilyhammer.
Huumori: Montalbano, Pirunpelto, Lilyhammer.
Tiedeohjelmat.
8. En ole taikauskoinen. Kävelen tikkaiden
alta ja katkaisen kiertokirjeet.
En lähetä tätä haastetta kenellekkään nimetylle,
En lähetä tätä haastetta kenellekkään nimetylle,
vaan hän, joka lukee tämän ja haluaa vastata haasteeseen
saa ottaa haasteen vastaan.
saa ottaa haasteen vastaan.
Olette kaikki ainutlaatuisia ihanine blogeinenne
ja olette kaikki ansainneet tunnustuksen.
Tulipa kivaa jälkeä siellä kuvataidekurssilla. Pitääkin kokeilla tollastakin tekniikkaa.
VastaaPoistaja kivoja asioita kerroitkin itsestäsi, mullakin odottaa sama haaste, vastaan siihen, kun ehdin vaan.
Nyt mulla väkisinkin jää hetkeksi blogi pienelle tauolle, kun tulee porukat kotiin viikonlopuksi ja jo ennenkin.
Nuo vesivärin valumajäljet ovat minusta ihania, juuri parasta vesivärissä. Hienosti olet onnistunut tässä. Upea maalaus!
VastaaPoistaTöitäsi on ihana käydä katsomassa. Sinulla pysyy sivellin yhtähyvin, kuin kynäkin kädessä.
VastaaPoistaJälleen hieno maalaus!
VastaaPoistaUpea maalaus, ukkosmyrsky lähenee!
VastaaPoista9. Olet tosi taitava maalari ja piirtäjä :)
Upeita valumajälkiä! Kiitos kun vastasit haasteeseen!
VastaaPoistaKaunis työ tulee mieleen syksy :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista!
VastaaPoistaHauskaa, että Millille tuli mieleen ukkosmyrsky.
Kurssiohjaaja kommentoi, että talontakainen taivas on liian tumma. Sen pitäisi olla vaalempi, koska maalauksessa kaukana olevat asiat ovat aina vaaleampia. Totesin siihen, että jospa se on ukkospilvi ;)