keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Vuosi vierähti

Näin se vuosi vierähtää kuin huomaamatta.
Tietokone on hankittu jo aikoja sitten.

Täytyy myös myöntää, että Instagram kätevänä
julkaisualustana on kiilannut bloggerin edelle.
Lisäsinkin blogin yläkulmaan Instagram 
esikatselu bannerin.

Voisin kuitenkin tässä julkaista kuvasarjana mitä 
tällä hetkellä puuhaan tuolla työväenopistossa.

Työväenopiston kurssi 'Taidehistoria maalaten' alkoi 
renesanssikaudesta 
Leonardo da Vincin maalauksella Nainen ja Kärppä. 

Piirros ja tausta Indigolla.


Pohjamaalaus:


Pohjamaalauksen päälle kauttaaltaan ohuelti keltaista 
ja heti perään punaista. 
Korostukset valkoisella märän maalin päälle.


Ohut kerros kauttaaltaan ultramariinin sinistä. 
Valokohdat jälleen valkoisella märän sinisen päälle. 
Päälaen kuhmu myös poistettu. 


Lisää kerroksia, punaista, keltaista. Myös taustaan. 
Silmät kondiksessa? Onko tässä lopullinen ihon väri? 
Katsotaan jos seuraavaksi siirryn helmiin ja puvun koristeihin. 
Nyt saa taas kuivua.